Lapset pihalla lähdössä juoksuun

OKM:n liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset haettavissa

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset terveyttä ja hyvinvointia edistäviin liikuntahankkeisiin vuodelle 2019. Avustukset haetaan aluehallintovirastoista.

Avustusta voidaan myöntää​ kunnille, kuntayhtymille sekä varhaiskasvatusta järjestäville rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille.

Haun pääpainopisteenä on varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin liikunnallistaminen liittyen varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten (OKM 2016) ja Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman toteuttamiseen. Tavoitteena on, että jokainen alle kahdeksanvuotias on päivittäin fyysisesti aktiivinen vähintään kolme tuntia. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset antavat ohjeita lasten fyysisen aktiivisuuden määrästä ja laadusta, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön rooleista sekä ohjatun liikunnan ja liikuntakasvatuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta osana varhaiskasvatusta. Hankkeissa toivotaan kiinnitettävän erityistä huomiota soveltavan fyysisen aktiivisuuden mahdollisuuksiin osana varhaiskasvatusta ja esiopetusta.

Lisätietoa opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.