Kruununpuiston pk:ssa olemme toteuttaneet lasten ideoita omissa ryhmissä, mutta myös koko päiväkodin yhteisissä liikuntahetkissä. Esimerkiksi erilaisia temppuratoja sisällä ja ulkona, keppihepparata, parkour-rata.

Yhdessä ryhmässä(3-5v) on lasten aloitteesta tulossa lasten ja henkilökunnan välinen juoksukilpailu. Lapset treenaavat koko joukolla, hyvällä ryhmähengellä aivan innoissaan. Jo pienessä ajassa on saanut huomata, kuinka joidenkin lasten kunto on parantunut! Keskinäistä kilpailua ei synny, sillä yhteisenä tavoitteenahan on voittaa aikuiset!

Meillä on hyvä piha, joka kannustaa lapsia monipuoliseen liikuntaan. Sisältä löytyy liikuntasali ja uima-allas ja käytävääkin hyödynnetään liikkumiseen. Metsään retkelle pääsee helposti ihan nurkan takaa.

Myös rauhallisempaakin liikuntaa on ollut tarjolla. Aistitemppuradalla sai kokea elämyksellisiä valo-, ääni- ja tuntoaistia hiveleviä ilmiöitä ja eläinjooga tarjosi venytysten ohella mielenrauhaa. Jooga saikin suuren suosion myös pienimpien lasten keskuudessa.

Talossamme on otettu käyttöön sisällä " kiertävä" liikuntakassi. Kassissa on max. viiteen eri liikkumiseen tarkoitettua apuvälinettä, jota lapset saavat vapaasti ottaa käyttöönsä ja suunnitella oman liikuntaleikkinsä. Kassi on yhdessä ryhmässä kuukauden, sitten vaihtaa ryhmää. Kun kassin uusi kierto alkaa, siihen vaihdetaan uudet välineet.

2 + 4 = Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE