Heinikonkadun päiväkoti, Turku

Lasten ideoita huomioidaan keskusteluissa, ja kysellään heiltä mielipiteitä ja ideoita liikunnan toteuttamiseen. 

Välillä lapset saavat itse rakentaa esim. kiipeily- ja temppuratoja. Vapaan leikin yhteydessä he välillä tekevät huonekaluista ja matoista, tyynyistä temppuratoja ja temppuilupaikkoja. Aikuinen on läsnä tarkistaakseen turvallisuuden ja valvoo suorituksia. 

Ulkoiluissa kuunnellaan ja huomioidaan lasten ideoita ja toiveita liikuntavälineistä, joita he haluaisivat ottaa käyttöönsä sekä mitä liikuntaleikkejä he haluaisivat ulkona tehdä, usein lasten ideoimat leikit ovat houkuttelevampia kuin aikuisten ideoimat. 

Joskus lelupäivinä olemme ehdottaneet että lelun sijaan lapset toisivatkin jonkin liikuntavälineen kotoaan, ja sen avulla liikkuvat ja ideoivat tekemistä päiväkodissa. Tällöin muutkin lapset saattavat innostua jonkin toisen lapsen tuomasta liikuntavälineestä ja ovat ehdottaneet omille vanhemmilleen, että voisivat kotiinsa hankkia samanlaisen liikuntavälineen. Näin lapset myös saavat uusia ideoita ja kokemuksia liikuntavälineistä muiden lasten kautta. 

 

1 + 0 = Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE