Ruusulaakson päiväkodissa on ollut monien vuosien ajan tapana viettää joka perjantai koko talon yhteinen Perjantaishow. Perjantaishowssa lauletaan, leikitään ja jumpataan yhdessä. Ohjattujen laululeikkien lisäksi estradi on vapaa lapsille. Jokainen innokas saa tulla näyttämään temppuja, taitoja ja esityksiä. Joskus esitykset ovat tarkkaan lasten suunnittelemia ja harjoittelemia, ja osa esityksistä on täysin spontaaneja ohjelmanumeroita.  Rohkeudesta palkitaan aina kannustuksella ja raikuvilla ablodeilla! Onnistumisen kokemukset ja esiintymiskokemukset ovat arvokasta oppia. Monesti koko koolla oleva porukka intoutuu kokeilemaan temppuliikkeitä.

Viime vuonna Perjantaishow sai jatkoa perjantaitansseista. Perjantaishown jälkeen jäämme usein liikuntasaliin viettämään perjantaitansseja. Valot himmeälle, discopallo vilkkumaan ja lasten lempimusiikkia soimaan! Lapset saavat toivoa lempikappaleitaan ja yhdessä saamme sykettä sydämeen tanssin pyörteissä. Myös aikuiset tanssivat aina mukana! Tanssiessa liikunnasta muodostuu vahdikasta fyysistä aktiivisuutta kuin huomaamatta.

Perjantaishow ja perjantaitanssit ovat viikon odotetuin hetki! Perjantaishowssa ja -tansseissa lasten osallisuus on keskiössä ja lasten ideoihin tartutaan aina. Jokainen perjantai on sisällöltään erilainen ja juuri lasten näköinen.

1 + 1 = Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE