Päiväkotiin hankittiin kestävän kehityksen periaatteella välineitä, jotka sopivat niin lasten liikkumisen aktivointiin kuin lasten leikkeihin. Läheiseltä keilahallilta saimme keiloja, jotka oli poistettu käytöstä ja ylijäämä puusta saatiin puukiekkoja. Molemmat välineet tulivat lapsille ulkokäyttöön. Keiloilla voi keilata ja tehdä pujotteluratoja. Puukiekkoja voi käyttää temppuratana, vierittää maatapitkin ja lasten leikeissä ne muuntuvat moneksi. Niistä on tehty leikkeihin mm. lautasia ja nuotio.

2 + 1 = Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE