Tee näkyväksi -vaiheessa peilataan tehtyä kehitystyötä ja pohditaan, miten oman yksikön toimintakulttuuri on muuttunut.

Raportoikaa toteuttamianne toimenpiteitä ja yksikössänne tapahtuneita muutoksia ohjelma-alustalla. Kehitystyö kannattaa tehdä näkyväksi myös vanhemmille ja muille varhaiskasvatusyksiköille.​ Jatkakaa​ toimintakulttuurinne kehittämistä ja ylläpitämistä myös Tee näkyväksi -vaiheen jäkeen.

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE