Uusi päiväkoti tai uudet päiväkotikaverit? Kokeilkaa tänä syksynä ryhmäytymistä liikkeen ja liikunnan avulla! Kokosimme tähän tekstiin 8 ideaa liikunnalliseen ryhmäytymiseen. Parhaimmillaan ideoita voi hyödyntää, vaikka ryhmässä olisi esimerkiksi kielimuureja. Pääset kuhunkin ryhmäytymisideaan klikkaamalla idean otsikkoa.

1. Vauhtipankin pelit ja leikit 

Vauhtipankki on Youtube-alustalle rakennettu videopankki, jonka ideana on jakaa liikuntaleikkejä helposti ymmärrettävällä tavalla. Vauhtipankin tavoitteena on, että liikuntaleikit voi omaksua nopeasti ja helposti videolta. Videot voivat auttaa ryhmäyttävien leikkien opetuksessa, vaikka yhteistä kieltä ei olisi.

2. 100 leikkiä -ideakirja 

100 leikkiä -ideakirja kokoaa nimensä mukaisesti yhteen 100 erilaista yhdessä leikittävää leikkiä. Kirjan alussa esitellään erilaisia tutustumisleikkejä, mutta myös muut kirjan leikeistä soveltuvat oivallisesti ryhmäytymis- ja tutustumistarkoituksiin.

3. Pedagogiset pihapelit 

Pedagogiset pihapelit -opas kokoaa yhteen pihapelejä, jotka ovat saaneet ideansa monille lapsille tutuista klassikkopeleistä. Koska pelit pohjautuvat tuttuihin peleihin, on muokattu peli-idea helppoa omaksua. Oppaassa on pedagoginen pihapeliversio esimerkiksi Afrikan tähdelle, bingolle, ristinollalle, Kimblelle ja muistipelille.

4. Ilo kasvaa ulkona -leikkikortit 

Leikkikortteja voi hyödyntää monin eri tavoin varhaiskasvatuksen luontotoiminnassa. Seikkailu ja luonnon havainnointi alkavat heti ulko-ovelta. Lajikortit itsessään sopivat niin ohjattuun kuin vapaaseen leikkiin kuin suomalaiseen luontoon tutustumiseenkin.

5. Choco-peli pihalla 

Choco-klassikkopelin voi helposti siirtää myös ulos! Choco-pelin idea on niin yksinkertainen, että sitä on helppo pelata ryhmässä kielimuureista huolimatta. Pelin materiaalit on myös helppo valmistella kierrätysmateriaaleista.

6. Aktivoivat teippaukset 

Aktivoivilla lattiateippauksilla voidaan lisätä hauskaa ja yhteistä liikkumista päiväkodin arkeen. Teippaukset ovat ymmärrettäviä millä kielellä tahansa.

7. Hippaleikkejä joka lähtöön 

Hippahuhtikuu-materiaali kokoaa yhteen erilaisia hippaleikkejä, joita voi leikkiä niin sisällä kuin ulkonakin. Hipat ovat hauska, helppo ja liikunnallinen tapa ryhmäytymiseen!

8. Päiväkodin yhteiset olympialaiset 

Päiväkodin olympialaisissa voidaan kisata koko päiväkodin voimin yhdessä sovituissa lajeissa, tai rajata kisailut vain omalle ryhmälle. Lajit voivat olla hauskojakin ja vaihdella vuodenajasta riippuen. Parhaimmillaan koko päiväkodin olympialaiset nostattavat yhteishenkeä ja ovat koko porukan yhteinen ponnistus!

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE