Siirtymätilanteissa voi hyödyntää käytävää laittamalla lattiaan teippi, jota pitkin kuljetaan eri tavoin esimerkiksi yli puolelta toiselle, hyppien, eteenpäin, taaksepäin, tipuaskelin, juosten, rapukävelyllä, välillä pysähtyen jne. Seiniin ja lattiaan voidaan kiinnittää käden ja jalan kuvia tai hyppelyharjoituksia varten kilikelloja oven yläkarmeihin eri korkeuksille. Ruokalaan voi myös mennä eri tavoin liikkumalla ja yhdistää liikkeeseen kehorytmejä. Ulkoilun jälkeen sisälle pääsee tehtyään jonkun liikunnallisen tehtävän. Lapset saavat välillä valita itse ns. sisääntuloleikin tai kulkutavan ruokalaan. Innostus säilyy paremmin, kun lapset saavat itsekin osallistua.

Yhteystiedot

Vesalan päiväkoti, Oulu

Hae tai valitse kategoria…

Et ole vielä rajannut hakutuloksia. Käytä ylläolevia valintoja rajataksesi hakua.

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved