Helsingin Jakomäellä sijaitsevan Kankarepuiston päiväkodin talviolympialaiset toivat riemua koko päiväkodille, sen henkilökunnalle sekä satunnaisille ohikulkijoillekin. Olympialaisissa kilpailtiin muun muassa pulkkasprintissä, curlingissa ja kelkkailussa.

Kankarepuiston päiväkodissa päätettiin ottaa kaikki ilo irti talviolympialaisista ja tempaista samalla iloa koko päiväkodille pitkään jatkuneen pandemiatilanteen keskelle. Varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Koivunotko kertoo, että päiväkodissa on pitkät perinteet talviolympialaisten järjestämisestä ja niitä onkin järjestetty joka neljäs vuosi. Tänä vuonna olympialaisten lajit suunniteltiin yhdessä kolmen eri viskariryhmän kanssa.

– Olympialaisten lajeiksi valikoituivat curling, jääkiekko ja kelkkailu. Kun pienten ryhmistä sitten kysyttiin, saavatko he tulla kannustamaan viskareita olympiasuorituksissaan, keksittiin vielä yksi ylimääräinen laji, pulkkasprintti. Pulkkasprintissä viskarit vetivät 1-vuotiaita kilpaa pulkalla, iloitsee Koivunotko.

Curlingia pelattiin jäädytetyllä kivellä ja tähdättiin vesiväreillä hankeen maalattuun ympyrään. Kelkkailussa puolestaan laskettiin pulkalla mäkeä alas. Jokainen olympialaisiin osallistuja sai itselleen mitalin, jonka lapset olivat itse itselleen askarrelleet. Lisäksi olympialaisia varten tehtiin passit, joihin kirjattiin suoritusmerkintä jokaisesta lajista.

– Olympialaisten passeihin emme kirjoittaneet kuitenkaan lajien nimiä, vaan lasten oli tarkoituksena kertoa lajeista vanhemmilleen ääneen kotona ja kirjata lajit passiin yhdessä. Näin myös vanhemmat saatiin osallistettua olympialaisiin, kertoo Koivunotko.

Olympialaisten kantava teema olikin yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Myös päiväkodin henkilökunta osallistui olympialaisten valmisteluun innolla. Yksi työntekijöistä maalasi isoon pellavalakanan olympiarenkaat ja sanat ”Jakomäki 2022”. Lakana kiinnitettiin korkealle mäelle, ja se näkyi kauas.

– Monet ohikulkijat tulivat lakanasta kiinnostuneena seuraamaan olympialaisiamme! Yhteisöllisyys olikin suurempaa kuin alun perin ajattelimme. Tuntuu, että talviolympialaiset toivat iloa niin päiväkotimme lapsille, henkilökunnalle kuin oikeastaan koko Jakomäellekin, summaa Koivunotko.

Koivunotko lisää, että talviolympialaisten järjestäminen oli yhteishenkeä nostattavaa ja piristävää myös päiväkodin työyhteisölle. Vaikka työtä tehdään lapsille, ovat yhteiset ponnistukset tärkeitä ihan jokaiselle. Ne voivat tuoda iloa vaikka koko kaupunginosalle!

Lisää kuvia Kankarepuiston päiväkodin talviolympialaisista voit katsoa heidän Instagram-tililtään.

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE