Lappeenrannan Snellmanin päiväkodissa innostetaan lapsia liikkumaan monipuolisia välineitä sisältävän laatikon avulla. Aiemmin välinelaatikko kiersi päiväkotiryhmien välillä, mutta koronan myötä jokainen ryhmä sai oman laatikkonsa. Nyt välinelaatikko liikuttaa lapsia päivittäin oman ryhmän tiloissa.

Lappeenrannan Snellmanin päiväkodin jokaisesta ryhmästä löytyy oma välinelaatikko, jonka tarkoituksena on innostaa lapsia liikunnallisiin ja toiminnallisiin leikkeihin. Välinelaatikon sisältä löytyy muun muassa muotolaattoja, purkkijalat, palloja, vanteita, kartioita ja keiloja, sanomalehdistä tehtyjä mailoja sekä noppa, jossa on erilaisia liikuntakortteja.

– Lapset rakentavat itse laatikon välineistä erilaisia liikuntaleikkejä. Erilaiset radat ja pallopelit ovat meillä suosittuja, kertoo päiväkodin liikuntavastaava Saara Söderling.

Idea välinelaatikosta heräsi noin viisi vuotta sitten liikuntakoulutuksessa. Ennen koronavirusta välinelaatikko toimi päiväkodissa kiertävällä systeemillä, jossa isompien ryhmillä oli oma kiertävä laatikkonsa ja pienempien ryhmillä omansa. Koronaviruksen vuoksi jokaiseen ryhmään hankittiin lopulta oma välinelaatikkonsa. Söderling kertoo, että laatikoiden sisältö on suunniteltu lasten ikätason mukaiseksi.

– Välinelaatikko on ollut ryhmissä nyt jatkuvassa käytössä, ja se kertoo laatikon suosiosta lasten keskuudessa. Myös me aikuiset olemme huomanneet, kuinka innoissaan lapset laatikosta ovat, kertoo Söderling.

Välinelaatikkotoiminnan parasta antia on, että laatikko on ryhmissä helposti saatavilla ja sen sisältöä pystytään päivittämään säännöllisesti lasten toiveita kuunnellen. Liikuntalaatikko liikuttaa lapsia päivittäin ryhmän omissa tiloissa.

Yhteystiedot

Saara Söderling
Snellmanin päiväkoti
0401309087

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli Liikkuvat-ohjelmista. Ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE