Imatralla luotiin kolmen liikuntahankevuoden jälkeen koko kaupungin yhteinen liikuntavuosikello ohjaamaan liikuntaa edistävää toimintaa myös jatkossa. Nyt liikuntavuosikelloon on koottuna hankevuosien timantit, maakunnalliset tapahtumat sekä muistutukset nykytilan arvioinnista ja liikuntavastaavien tapaamisista.

Imatran varhaiskasvatuksen liikuntavuosikello on kokoelma kolmen hankevuoden aikana juurrutettuja parhaita toimintatapoja. Liikunnanohjaaja Suvi Seppänen kertoo, että vuosikellon koostamisprosessissa tärkeintä on ollut miettiä, mitkä toimintatavat ovat oikeasti toimivia ja liikuntatoimintaa kehittäviä.

– Vuosikellon laatiminen on vaatinut tiivistämistä. Jäljelle on jäänyt vain tärkeimmät ja juurtuneimmat toimintatavat, Seppänen summaa.

Imatran hanketyötä on kolmen vuoden aikana ohjannut eräänlainen hankevuosikello, mutta koko kaupungin yhteisestä liikuntavuosikellosta haluttiin tehdä visuaalisempi ja näyttävämpi. Visuaalisesta ilmeestä vastasi prosessin aikana mainostoimisto. Seppänen on erityisen iloinen siitä, että vuosikellossa näkyvät hankevuosien onnistumiset.

– Mielestäni isoin onnistumisemme on ollut liikuntavastaavien verkoston perustaminen. Se on ollut voimavara, joka on vienyt yksiköitä eteenpäin ja innostanut kehittämään toimintaa. Vaikka hanke päättyykin, kokoan edelleen liikuntavastaavat yhteen kaksi kertaa vuodessa. Nämä tapaamiset on kirjattu vuosikelloonkin, Seppänen iloitsee.

Liikuntavuosikelloon on oman kaupungin toiminnan lisäksi kirjattu myös valtakunnallisia ja maakunnallisia liikuntapäiviä ja tapahtumia. Koko kalenterin runko muodostuu lasten fyysisen aktiivisuuden suositusten pohjalle. Myös esimerkiksi nykytilan arviointi on vuosikellossa esillä muistutuksenomaisesti.

– Nykytilan arviointi on kirjattu vuosikelloon, jotta varhaiskasvatuksen yksiköt muistaisivat joka vuosi toteuttaa omia pieniä askeliaan ja kehittää jatkuvasti toimintaansa, Seppänen kertoo.

Seppänen summaa Imatran vuosikellon olevan osoitus siitä, ettei liikunnan edistäminen tai toiminnan kehittäminen pääty hankkeen loppumiseen. Kehittämistyö ei lopu koskaan, ja Imatra menee kohti uusia upeita saavutuksiaan!

Voit ladata Imatran liikuntavuosikellon tästä (pdf)

 

Yhteystiedot

Liikunnanohjaaja, Imatra

Hae tai valitse kategoria…

Kaikki ideat

Jokaisella lapsella tulee olla päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon

Valtakunnallisen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman tavoitteena on, että jokaisella lapsella on päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon. Ohjelma on rakennettu yhteistyössä laajan asiantuntijaverkoston kanssa.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma on yksi valtakunnallisista liikunnan edistämisohjelmista eli kuuluu Liikkuvat-kokonaisuuteen. Kokonaisuuden avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman strategisesta johtamisesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Ohjelmaa koordinoi Likes Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE