Ej definierad

Arkiseikkailu-kampanjaa vietetään ensimmäistä kertaa 13.–26.9.2021. Kampanjan tavoitteena on kannustaa lapsiperheitä yhteiseen arkiliikkumiseen ja lähiluonnon ihmettelemiseen. Kampanjassa on mukana yhteensä lähes 1200 päiväkotia, perhepäivähoidon tiimiä ja leikkipuistoa, joiden kautta tavoitetaan kymmeniä tuhansia lapsiperheitä.

Liikkumisen tavat ja taidot muotoutuvat lapsuudessa. Liikkuminen auttaa oppimaan, rakentaa itsetuntoa ja kehittää sosiaalisia taitoja. Lapsi ilmaisee ja toteuttaa itseään liikkuen. Pienen lapsen päivittäisen liikkuminen koostuukin pääasiassa fyysisesti aktiivisesta leikistä.

Perheillä on tutkimusten mukaan tärkeä rooli liikkumiseen kannustamisessa ja innostamisessa. Kaikkein tärkeintä liikuntaa pienelle lapselle ovat perheen yhteiset arkiset touhut ja ulkoilut.

– Haluamme kannustaa kampanjalla perheitä arkimatkojen liikkumiseen lihasvoimin. Lapselle arkinen matka voi olla seikkailu, ja lähiympäristön ihmettely tuottaa iloa sekä lapselle että aikuiselle, hankesuunnittelija Johannan Pekkanen Liikkuva perhe -ohjelmasta toteaa.

Leikki ja perheiden yhteinen liikkuminen keskiössä

Arkiseikkailu-kampanjan toteuttavat yhteistyössä Liikkuva varhaiskasvatus ja Liikkuva perhe -ohjelmat. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävässä kampanjassa on mukana lähes 1 200 varhaiskasvatusyksikköä. Kampanja tarjoaa varhaiskasvatusyksiköille konkreettisen työkalun varhaiskasvatussuunnitelman ja varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaiseen yhteistyöhön perheiden kanssa.

– Kampanjan aikana on luontevaa ottaa esimerkiksi hakutilanteissa huoltajien kanssa puheeksi liikkuminen ja suositukset. Kaikkein tärkein viesti perheille on, että aivan tavalliset liikunnalliset leikit ovat lapselle juuri oikeanlaista liikuntaa, johtava asiantuntija Nina Korhonen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmasta muistuttaa.

Kaikki kampanjassa mukana olevat varhaiskasvatusyksiköt saavat käyttöönsä kampanjamateriaalit. Materiaaleihin kuuluu muun muassa perheille tarkoitettu bingoruudukko ja juliste, johon voidaan koota perheiden yhdessä näkemää ja kokemaa.

Liikkuva varhaiskasvatus ja Liikkuva perhe -ohjelmat ovat osa valtakunnallisia Liikkuvat-ohjelmia. Liikkuvat-ohjelmien avulla edistetään hallitusohjelman mukaisesti liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaa koordinoi Likes ja Liikkuva perhe -ohjelmaa Suomen Latu. Ohjelmien rahoituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoa kampanjasta:

Johtava asiantuntija
Nina Korhonen
Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma
nina.korhonen@oph.fi
0295 331 671

Hankesuunnittelija
Johanna Pekkanen
Liikkuva perhe -ohjelma
johanna.pekkanen@suomenlatu.fi
044 059 8678

Varje barn ska dagligen ha möjlighet att röra på sig och uppleva glädjen i att röra på sig

Målet med programmet Småbarnspedagogiken i rörelse är att varje barn dagligen ska ha möjlighet att röra på sig och uppleva glädjen i att röra på sig. Programmet har byggts upp i samarbete med ett omfattande expertnätverk.

Programmet Småbarnspedagogiken i rörelse är ett av de riksomfattande programmen för att främja motion, det vill säga Rörelse-programmen (Liikkuvat-ohjelmat). Med hjälp av programmen gynnas en motionsinriktad livsstil bland olika ålders- och befolkningsgrupper.

Copyright 2018 © LIKES. All Rights Reserved
FIN | SWE